Mistä keräilykortin arvo muodostuu?

Keräilykorttien arvo syntyy monen erilaisen asian yhdistelmästä.
11.09.2026
keräilykortin arvo

Miten keräilykortin arvo muodostuu?

Keräilykortin arvo ei määräydy vain sen perusteella, kuinka vanha tai harvinainen kortti on. Arvo syntyy usean asian yhdistelmästä: mikä kortti on kyseessä, mistä painoksesta ja versiosta on kyse, kuinka harvinainen se on, missä kunnossa kortti on ja kuinka paljon sille on kysyntää juuri nyt.

Saman nimisestä kortista voi olla useita eri painoksia ja variantteja, joiden hinnat voivat poiketa toisistaan huomattavasti. Myös kaksi täysin samanlaista korttia voivat olla eri arvoisia, jos toinen on lähes uudenveroinen ja toinen selvästi kulunut.

Siksi kortin arvon selvittäminen alkaa aina siitä, että tunnistetaan mahdollisimman tarkasti, mikä kortti ja mikä versio on kyseessä.

Painos ja harvinaisuus

Samasta kortista voi olla tavallisen version lisäksi esimerkiksi ensimmäinen painos, holo- tai foil-versio, promo, numeroitu parallel tai jokin muu erikoisversio.

Joskus ero on helppo huomata. Esimerkiksi Pokémon-korteissa 1st Edition -leima voi erottaa painoksen toisesta. Urheilukortissa puolestaan merkintä 17/25 kertoo yleensä, että kyseistä versiota on numeroitu vain 25 kappaletta.

Toisinaan erot ovat huomattavasti pienempiä. Painoksen tunnistamisessa voidaan joutua katsomaan esimerkiksi korttinumeroa, setin symbolia, painovuotta, copyright-riviä, foil-kuviota tai muita pieniä yksityiskohtia.

Harvinaisuus ei silti automaattisesti tarkoita suurta arvoa. Harvinaisellakin kortilla voi olla vähän kysyntää, kun taas suosittu kortti voi olla arvokas, vaikka sitä olisi valmistettu paljon enemmän.

Kysyntä vaikuttaa vahvasti hintaan

Kortin markkina-arvo muodostuu lopulta siitä, mitä ostajat ovat siitä valmiita maksamaan.

Pokémonissa esimerkiksi tietyt hahmot ja vanhemmat sarjat voivat olla muita kysytympiä. Magic: The Gatheringissa arvoon vaikuttavat keräilykysynnän lisäksi myös kortin käyttö pelissä. Urheilukorteissa pelaajan suosio, saavutukset ja uran kehitys voivat vaikuttaa hintaan paljonkin.

Kysyntä ei myöskään pysy aina samanlaisena.

Keräilykorttien hinnat voivat nousta, mutta ne voivat myös laskea. Hintaan voivat vaikuttaa esimerkiksi keräilytrendien muuttuminen, uuden painoksen tai reprintin ilmestyminen, markkinoille tulevan tarjonnan kasvu, pelaajan suosion muutokset tai yleinen markkinatilanne.

Siksi muutaman vuoden vanha hintatieto ei välttämättä kerro kortin tämänhetkisestä arvosta.

Kortin kunto vaikuttaa arvoon

Varsinkin vanhoissa korteissa kunto voi vaikuttaa hintaan erittäin paljon.

Kuntoa arvioitaessa katsotaan muun muassa kortin kulmia, reunoja, etu- ja takapintaa, naarmuja, painaumia, taitoksia, pintavaurioita ja mahdollista haalistumista. Myös kortin keskitys eli se, kuinka tasaisesti kuva on painettu reunusten väliin, voi olla merkityksellinen.

Arvokkaammissa korteissa pienilläkin eroilla voi olla huomattava vaikutus hintaan.

Vanha kortti voi olla harvinainen juuri hyväkuntoisena

Kaikki harvinaisuus ei johdu pienestä alkuperäisestä painosmäärästä.

Korttia on voitu aikanaan valmistaa paljon, mutta vuosikymmenten aikana suuri osa kappaleista on saattanut kulua pelaamisessa tai huonossa säilytyksessä. Tämän vuoksi erittäin hyväkuntoisia kappaleita voi olla jäljellä huomattavasti vähemmän.

Esimerkiksi 1990-luvun ja 2000-luvun alun kortteja on usein käsitelty ilman nykyisen kaltaisia suojia. Terävät kulmat, siistit reunat ja puhdas pinta voivat siksi tehdä vanhasta kortista huomattavasti kiinnostavamman keräilijälle.

Vanha kortti ei siis automaattisesti ole arvokas. Vanha, haluttu ja poikkeuksellisen hyväkuntoinen kortti voi kuitenkin olla aivan eri asia.

Korttien kuntoluokitukset

Korttimarkkinoilla käytetään yleisesti erilaisia kuntoluokkia. Tarkat määritelmät voivat hieman vaihdella markkinapaikan mukaan, mutta Euroopassa yleisesti vastaan tuleva järjestys parhaasta heikoimpaan on:

NM – Near Mint
Erittäin siisti kortti, jossa ei ole tai on vain hyvin vähäisiä käytön jälkiä.

EX – Excellent
Kortissa voi olla vähäistä kulumaa esimerkiksi reunoissa, kulmissa tai pinnassa, mutta yleisilme on edelleen erittäin siisti.

Good
Kortissa näkyy jo jonkin verran käytön jälkiä, mutta kokonaisuus on vielä hyvä ja selvästi siistimpi kuin varsinaisesti pelattu kortti.

LP – Light Played
Kortissa on selvästi havaittavaa kulumaa esimerkiksi reunoissa, kulmissa tai pinnassa, mutta siinä ei yleensä ole suuria vaurioita.

Played
Kortti on selvästi pelattu ja kulunut. Reunoissa, kulmissa tai pinnassa voi olla huomattavia jälkiä.

Poor
Kortissa voi olla voimakasta kulumaa, taitoksia, painaumia, repeämiä tai muita merkittäviä vaurioita.

Kuntoarvio ei aina ole täysin yksiselitteinen. Kahden arvioijan näkemys samasta kortista voi poiketa hieman, joten erityisesti arvokkaissa korteissa hyvät kuvat ja kortin tarkempi tutkiminen ovat tärkeitä.

Entä greidattu kortti?

Arvokkaampia kortteja voidaan lähettää ammattimaiselle grading-yhtiölle arvioitavaksi. Kortti tarkastetaan, sille annetaan kuntoa kuvaava greidi ja se suljetaan yleensä suojakoteloon.

Korkea greidi voi nostaa halutun kortin arvoa huomattavasti, etenkin jos kyseisestä kortista on vain vähän korkeita greidejä saaneita kappaleita.

Greidaus ei kuitenkaan automaattisesti tee kortista arvokasta. Palvelu maksaa, eikä kaikkia kortteja ole taloudellisesti järkevää greidata.

Myös grading-yhtiöllä on merkitystä. Eri yhtiöiden antamien greidien markkina-arvot eivät välttämättä ole keskenään samoja. Sivuitamme löytyy tarkemmin greidaamiseen keskittyvä opas.

Miten kortin markkina-arvo selvitetään?

Kun kortti, sen tarkka versio ja kunto on tunnistettu, voidaan alkaa selvittää markkina-arvoa.

Kortin arvoa ei kannata päätellä yhdestä satunnaisesta internetissä näkyvästä hinnasta. Kuka tahansa voi laittaa kortin myyntiin millä tahansa hintapyynnöllä.

Hintaa kannattaa verrata luotettavien ja vakiintuneiden markkinapaikkojen myyntitietoihin ja myyntilistauksiin. Erityisen hyödyllisiä ovat toteutuneet kaupat ja useampi mahdollisimman tuore vertailukohta.

Yksi poikkeuksellisen korkea tai matala myynti ei vielä kerro kortin todellista markkinatasoa ja sellainen voi tulla esimerkiksi korkealle greidatusta kortista.

Vertailussa pitää olla sama kortti

Hintavertailussa kannattaa varmistaa, että kyseessä on todella sama kortti ja sama versio.

Vertailussa pitäisi huomioida ainakin:

  • painos
  • korttinumero
  • setti
  • mahdollinen holo-, foil- tai parallel-versio
  • numeroitu versio
  • kunto
  • kieli, jos sillä on kyseisessä kortissa merkitystä
  • onko kortti raw eli greidaamaton vai greidattu
  • greidatun kortin kohdalla grading-yhtiö ja greidi.

Lähes saman näköinen kortti voi joskus olla hinnaltaan aivan eri asia.

Markkina-arvo on usein hintahaarukka

Kortille ei aina ole mahdollista määrittää yhtä tarkkaa oikeaa hintaa.

Jos saman kortin useat luotettavat ja tuoreet kaupat ovat esimerkiksi 90–120 euron välillä, on järkevämpää puhua tämänhetkisestä markkinatasosta kuin väittää kortin arvoksi yhtä täsmällistä euromäärää.

Harvinaisissa korteissa vaihtelu voi olla vielä suurempaa. Jos korttia myydään vain muutamia kappaleita vuodessa, yksittäisten kauppojen välillä voi olla huomattavia eroja.

Markkina elää jatkuvasti, joten arvio kertoo aina kortin arvosta sen hetkisessä markkinatilanteessa.

Netistä löytynyt hinta voi johtaa harhaan

Saman kortin nimellä voi löytyä internetistä esimerkiksi 10, 100 ja 1 000 euron hintoja.

Usein selitys löytyy siitä, että kyseessä ovat eri painokset, eri variantit, eri kuntoiset kortit tai greidatut ja greidaamattomat versiot.

Tämän vuoksi pelkän kortin nimen hakeminen Googlesta ei yleensä vielä kerro, paljonko juuri oma kortti on arvoltaan.

Hyvä nyrkkisääntö on:

Ensin tunnistetaan kortti ja sen versio. Sen jälkeen arvioidaan kunto. Vasta sitten verrataan sitä luotettaviin ja mahdollisimman tuoreisiin markkinatietoihin.

Kokonaisen kokoelman arvon arviointi

Jos kokoelmassa on satoja tai tuhansia kortteja, jokaista korttia ei yleensä ole järkevää hinnoitella erikseen.

Kokoelmasta pyritään ensin tunnistamaan arvokkaimmat ja kiinnostavimmat kortit. Samalla katsotaan esimerkiksi korttien ikää, sarjoja, kuntoa ja kokoelman yleistä tasoa.

Joskus suuri osa kokoelman arvosta voi muodostua muutamasta arvokkaasta kortista. Toisessa kokoelmassa yksittäistä erittäin kallista korttia ei ole, mutta mukana voi olla paljon keskihintaisia kortteja, jolloin kokonaisuudella on silti huomattava arvo.

Markkina-arvo ja kortista saatava hinta eivät ole aina sama asia

Kortin markkina-arvo ei välttämättä ole sama summa, joka kortista saadaan silloin, kun se halutaan myydä.

Jos kortin myy itse suoraan keräilijälle tai markkinapaikalla, myyntiin liittyy yleensä aikaa, työtä, mahdollisia myyntipalkkioita, toimituskuluja ja kaupankäyntiin liittyviä riskejä. Täyden markkinahinnan saaminen voi myös kestää pitkään.

Kun kortit tai kokoelma myydään suoraan jälleenmyyjälle, ostohinta on luonnollisesti markkinoiden mahdollista vähittäismyyntihintaa alempi. Ostaja ottaa tällöin vastatakseen korttien tarkemman läpikäynnin, myynnin kulut, työmäärän, myyntiajan ja mahdollisen hintariskin.

Kortteja ei tarvitse arvioida itse ennen yhteydenottoa

Jos korttien maailma ei ole tuttu, painosten, varianttien, kunnon ja hintojen selvittäminen voi nopeasti muuttua hankalaksi.

Kortteja ei tarvitse tunnistaa tai hinnoitella valmiiksi ennen yhteydenottoa.

Jo muutamasta hyvästä kuvasta pystymme usein näkemään, vaikuttaako kokoelmassa olevan meille kiinnostavia kortteja ja miten arvioinnissa kannattaa edetä.

Hyviä kuvia arviointia varten ovat esimerkiksi:

  • kortin etupuoli
  • kortin takapuoli
  • lähikuva kortin numerosta ja alaosan merkinnöistä
  • kiiltävästä kortista tarvittaessa kuva hieman vinosta kulmasta
  • kokoelmasta muutama yleiskuva kansioista tai laatikoista.
  • Vanhoja kortteja ei myöskään kannata puhdistaa, kiillottaa tai yrittää korjata ennen arviointia. Hyvää tarkoittava käsittely voi pahimmillaan heikentää kortin kuntoa ja arvoa.

Haluatko tietää, mitä korttisi ovat arvoltaan?

Lähetä meille muutama selkeä kuva korteista tai kokoelmastasi. Kortteja ei tarvitse tunnistaa, järjestää tai hinnoitella itse ennen yhteydenottoa.

Katsomme kuvien perusteella, miltä kokonaisuus vaikuttaa ja miten asiassa kannattaa edetä.

SULJE HAKU →