Pienetkin naarmut, kulumat tai painovirheet voivat vaikuttaa arvosanaan ja siihen, onko greidaaminen taloudellisesti järkevää.
Greidausyritysten arviointiperusteissa on eroja, mutta kortista tarkastellaan yleensä neljää keskeistä asiaa: keskitystä, kulmia, reunoja ja pintaa.
Keskitys eli centering kertoo, kuinka tasaisesti kortin kuva on painettu suhteessa kortin reunoihin.
Vertaa kuvan ympärille jääviä reunuksia toisiinsa. Tarkista sekä vasen ja oikea että ylä- ja alareuna. Katso myös, onko kuva suorassa vai hieman vinossa kortin sisällä.
Keskitystä voi arvioida silmämääräisesti, mutta tarkempaan mittaamiseen on saatavilla centering-työkaluja ja sovelluksia.
Ladattavassa PDF-oppaassa käytetään esimerkkinä PSA 10 -arvosanaa, joka vaatii yleensä vähintään 55/45-keskityksen sekä etu- että takapuolella.
Kortin kulmat kannattaa tarkistaa läheltä hyvässä valaistuksessa.
Etsi esimerkiksi tylsistymistä, taitoksia ja murtumia. Hyvin pieni vaurio voi olla paljaalla silmällä vaikea havaita, joten tarkastelussa voi käyttää apuna suurennuslasia tai luppia.
Erityisen tarkasti kannattaa katsoa myös kortin takapuolen kulmat.
Käy kaikki neljä reunaa läpi sekä etu- että takapuolelta.
Reunoista etsitään esimerkiksi lohkeamia, naarmuja ja muita epätasaisuuksia. Tarkista myös, näkyykö reunoissa valkoisia kohtia tai muuta kulumista.
Vanhemmissa korteissa pienetkin käytön ja säilytyksen jäljet voivat vaikuttaa lopulliseen arvosanaan.
Kortin pinta kannattaa tutkia hyvässä valaistuksessa ja useasta eri kulmasta.
Etsi etu- ja takapuolelta esimerkiksi naarmuja, sormenjälkiä, kiillon menetystä ja painovirheitä.
Holokorteissa tarkastaminen on erityisen tärkeää. Pienet naarmut voivat olla vaikeita nähdä suoraan edestä, mutta tulla näkyviin, kun korttia kallistaa valoa vasten.
Holopinnassa voi esiintyä myös niin sanottu cut line eli painatuksessa syntynyt viiva. Sitä ei välttämättä tunne sormella, vaikka se näkyy pinnassa valoa vasten.
Korttia ei kannata arvioida nopeasti normaalissa huonevalaistuksessa.
Suosittelemme tarkistamaan kortit hyvässä valaistuksessa sekä käyttämään tarvittaessa luppia tai suurennuslasia kulmien ja reunojen tutkimiseen. Keskitys voidaan mitata erillisellä centering-työkalulla.
Korttia kannattaa tarkastella rauhallisesti sekä edestä että takaa ja käännellä sitä valossa. Näin sellaisetkin pintavirheet voivat tulla näkyviin, joita ei muuten huomaisi.
Varsinkin vanhojen korttien kunnon arviointi silmämääräisesti voi olla vaikeaa.
Lähes täydelliseltä näyttävä vintage-kortti voivat saada esimerkiksi PSA 7- tai PSA 8 -arvosanan. Korkeat arvosanat ovat vanhemmilla korteilla huomattavasti harvinaisempia kuin uusilla korteilla.
Oma arvio onkin ennen kaikkea tapa selvittää, onko kortti ylipäätään hyvä ehdokas greidattavaksi. Se ei takaa tiettyä arvosanaa.
Arvokasta korttia kannattaa käsitellä mahdollisimman vähän ja varovasti.
Suosittelemme arvokkaiden korttien säilyttämiseen esimerkiksi toploaderia tai semi-rigid-koteloa. Ringholder-kansioihin ja magnet holder -koteloihin liittyy vaurioitumisriskejä, jos korttia käsitellään tai sivuja käännetään väärin.
Keskitys – kulmat – reunat – pinta.
Tarkista ne hyvässä valossa sekä kortin etu- että takapuolelta ennen kuin päätät greidauksesta.
Jos kortissa näkyy selviä vaurioita, korkea arvosana ei ole todennäköinen. Harvinaisen vintage-kortin kohdalla greidaus voi silti olla harkinnan arvoinen, vaikka kortti ei olisi täydellisessä kunnossa.
SULJE HAKU →